 |
Käyttäytymisen muutos etenee yksilölliseen tahtiinsa, mutta yleensä muutoksessa käydään läpi samat vaiheet.
Esiharkintavaiheessa henkilöllä ei ole aikomusta eikä motivaatiota muuttaa käyttäytymistään, vaikka olisikin tietoinen nykyisten elämäntapojensa mahdollisista seuraamuksista. Tässä vaiheessa pitäisi tulla tietoiseksi omista muutostarpeistaan ja rohkaistua harkitsemaan muutosta.
Harkintavaiheessa ihmisellä on jo aikomus muutokseen tulevaisuudessa. Hän on tietoinen muutoksen mahdollisista hyödyistä ja haitoista, mutta ei ole vielä valmis toimimaan tiedon mukaan. Tämä on tavallisin vaihe, jolloin olisi tärkeää päästä sen yli ja edetä seuraavaan muutosvaiheeseen.
Valmistautumisvaiheessa päätetään vakaasti toteuttaa muutos lähiaikoina. Tässä vaiheessa on tärkeää, ettei kukaan pyri tekemään ratkaisuja toisen puolesta, vaan muutosta harkitseva saa itse pohtia erilaisia vaihtoehtoja ja tehdä omat valintansa.
Toimintavaiheessa on jo tehty tietoisia muutoksia elämäntyylissä. Toivottu muutos on muuttumassa toiminnaksi.
Ylläpitovaiheessa päätöksen tehnyt työskentelee muuttuneen käyttäytymisensä puolesta ja on yhä varmempi, että pystyy jatkamaan.
Repsahdus voi tapahtua missä muutosvaiheessa tahansa. Repsahdus merkitsee paluuta johonkin aikaisempaan vaiheeseen. Lipsumista tapahtuu kaikille, siitä ei pidä lannistua. Parhaimmillaan siitä saa lisäuskoa muutokseen.
Päätösvaiheessa muutos on täydellinen. Silloin on varma muutoksen pysyvyydestä eikä tunne houkutusta palata entiseen. Itseluottamus on vahva, eikä esimerkiksi elämäntilanteen äkilliset muutokset, stressi tai tunnetilojen vaihtelut saa enää palaamaan aikaisempiin toimintamalleihin.

Muita linkkejä:
• Pieni päätös päivässä
|
|