| Hei, sairastan
osteoporoosia, diagnoosini on tehty vuonna 2005, siitä
lahtien olen syönyt ensin Fosamaxia ja viimeiset kolme
vuotta Optinate -luulääkettä ja tietenkin kalkit ja liikunta
päälle. En ole tänä aikana käynyt kertaakaan luuntiheys
mittauksessa, onko se tarpeen, kun ei viitsi mennä tk:n
lähetettä ruikuttamaan. Entä kuinka kauan lääkettä syödään,
kun en selkeää vastausta ole saanut. Olen kuulut että viisi
vuotta olisi maksimiaika. |
| Jos
lääkitys on ollut noin 3 vuotta, niin tilanteen kotrollointi
luuntiheysmittauksen avulla on perusteltua, jotta voidaan
varmistua hoidon vaikutuksista. Kysymys ei ole
"ruikuttamisesta", vaan tilanteen asiallisesta ja
perustellusta seurannasta. Lääkityksen keston suhteen
näkemykset ovat todellakin käymistilassa. Tiedetään, että
pitkäkestoisiin osteoporoosilääkityksiin bisfosfanaateilla
liittyy harvinaisia tulehduksellisia suualueen ongelmia
etenkin, jos hampaistossa on hoitamattomia tulehduksia. Nämä
on opittu tuntemaan ja niitä osataan varoa, joten viisi
vuotta ei ole ehdoton yläraja lääkityksen pituudelle. Tämä
on asia, joka on pohdittava hoitavan lääkärin kanssa. |
| Mun silmässä töröttää luu,
mitä tekisin? |
|
Hakeudu mitä kiireimmiten ensiapuun! |
| Välttyvätkö
terveydenhuollon ammattilaiset tule-vaivoilta? |
|
Eivät. Terveydenhuollon ammateissa on samalla lailla tuki-
ja liikuntaelimiä kuormittavia tekijöitä kuin muissakin
ammateissa. Ammattilaisilla on kuitenkin etunaan tieto
kuinka tule-oireita hoidetaan ja ehkäistään. Perusreseptihän
on helppo: riittävästi tuki- ja liikuntaelimistöä tukevaa
liikuntaa ja terveellistä ravintoa. |
| Polveni reistailevat.
Voinko sen takia jäädä sairaslomalle? |
|
Oireet esimerkiksi polvissa,
selässä tai niska-hartiaseudussa ovat yleisiä tule-vaivoja.
Sinun kannattaa käydä lääkärissä näyttämässä polveasi, jos
sinusta tuntuu, että vaiva haittaa arjessa selviytymistäsi.
Tule-sairaudet ovat toiseksi yleisin syy työkyvyttömyyteen. |
| Mitä tämä TULE oikein
tarkoittaa? |
|
Tule-lyhenne
tarkoittaa tuki- ja liikuntaelimiä. Lyhenteen voi kirjoittaa
joko pienillä tai isoilla kirjaimilla. Tuki- ja
liikuntaelimistö koostuu ihmisen 206 luusta ja 300 nivelestä.
Mukaan tulee laskea myös nivelsiteet, lihakset ja jänteet,
jotka sallivat kehon liikkeiden syntymisen. Tuki- ja
liikuntaelimistön ansiosta ihmiskeho pysyy kasassa. Siksi
tule-terveydestä huolehtiminen on niin tärkeää. |
| Sedälläni on tule-oireita. Ovatko ne perinnöllisiä? |
| Taipumus sairastua voi joidenkin tule-sairauksien kohdalla periytyä. Esimerkiksi luuston lujuus on osittain perinnöllistä, jolloin myös riski osteoporoosiin voi johtua myös perintötekijöistä. Samoin pitkäselkäisissä suvuissa on usein selkävaivoja. Joillakin tule-sairauksilla on jonkinasteinen periytymisen mahdollisuus. Esimerkiksi nivelreumaa sairastavan lähisukulaisella on 2-4-kertainen sairastumisriski. Myös epäterveelliset elämäntavat, jotka altistavat tule-sairauksille, saattavat periytyä. |
| Kuinka paljon tulisi liikkua päivässä, että tule-terveyteni pysyy hyvänä? |
| Kannattaa tutustua Motivaatiota, liikettä & ravinto -sivuihin. Liikuntasuosituksen mukaan liikuntaa olisi terveellistä harrastaa päivittäin vähintään 30 minuuttia yhtenä tai useampana jaksona (esim. 3 x 10 min). Lisäksi tuki- ja liikuntaelimistölle tekee hyvää kaksi kertaa viikossa lihasvoimaa, nivelten liikkuvuutta sekä tasapainoa ylläpitävä liikunta noin 20–60 minuuttia kerrallaan. |
Olen kuullut, että kahvi on pahaksi luustolle. Pitääkö tämä paikkansa? |
| Näin on. Kahvin tai kola- ja energiajuomien sisältämä kofeiini sen heikentää luuston tarvitseman kalsiumin imeytymistä. On kuitenkin arvioitu, että kahvikupillisen aiheuttama kalsiumin menetys korvautuu, jos kupilliseen lisätään muutama ruokalusikallinen maitoa, joten riittävä kalsiumin saanti suojaa kofeiinin haitallisilta luustovaikutuksilta. Maitovalmisteissa on kalsiumin lisäksi muitakin luustolle tärkeitä ravintoaineita kuten proteiinia. |
| Missä voin kertoa omasta tule-kokemuksestani muille? |
| Voit kertoa kokemuksestasi Tee tule-teko -sivun kautta. Samalla olet mukana arvonnassa. |