Sunnuntaina 2.3. vietettiin laskiaista Vanhamäessä.
Tapahtuman järjestivät MLL:n Pohjois-Savon piiri ja
Tules-vuosikymmen-hankkeen pyörittämä Suonenjoki
tule-kuntoon-kampanja.
Suonenjokelaiset lähtivät innokkaasti liikkeelle koko perheen
voimin.
Pyry hellitti kuin taikaiskusta ensimmäisten laskiaisvieraiden
lähestyessä Vanhamäkeä.
Sää kirkastui juuri sopivasti
mäenlaskua ja ratsastusta varten.
Iltapäivästä alkoi pyryttää jälleen enemmän.
Sopu antoi sijaa vaikka
välillä innokkaita laskijoita oli tungokseksi saakka.
Laskiaisriehan lomassa
järjestettiin tietoiskuja tule-terveyden merkityksestä.
Yli 30 henkeä malttoi tulla kuulemaan työfysioterapeutti Ulla
Saramäen ja fysioterapeutti Johanna Halosen tietoiskua tuki- ja
liikuntaelinten huollosta.
Yleisö pääsi kokeilemaan tuki- ja liikuntaelinten venyttelyä myös
käytännössä.
Tapahtuman toisen tietoiskun piti ravitsemusterapeutti Anu Ruusunen,
joka antoi vinkkejä terveellisen, mutta maukkaan arkiruuan
koostumuksesta.
On tärkeää huomata, että perusta tuki- ja liikuntaelinten
hyvinvoinnille luodaan lapsuudessa; Luita lujitetaan liikkumalla
riittävästi ja syömällä terveellisesti pienestä pitäen.
Aikuisina lapsuuden "luusijoitus" palkitsee kestävillä
tule-rakenteilla.
Laskiaisen hitti oli Hullut Hattuset -bändin konsertti.
Hattuset veti kaikenikäistä yleisöä.
Kuulijoita oli parhaimmillaan yli 130 henkeä.
Hattuset saivat pikkuyleisön tempautumaan hetkessä mukaansa.
Suosittu bändi sai
uusia faneja Suonenjoelta.
Ja mikä parasta perheen pienempienkin tule-terveyttä ylläpidettiin
mukavan tanssahtelun myötä.